Yleistä | Lajiesittelyt | Kasvattajalista | Hoitoyhteyshenkilöt

Lajiesittelyt

Marsu | Gerbiili | Kesyrotta | Kesyhiiri

Marsu

Teksti: Johanna Revonniemi

Marsu on ollut suosittu lemmikki jo vuosien ajan. Siitä on useita turkki-, rotu- ja värimuunnoksia, joten sitä lemmikiksi valittaessa sekä ulkonäöissä että luonteenpiirteissä on valinnanvaraa. Lemmikkiä hankittaessa marsu on varteenotettava vaihtoehto, vaikka se pelästyessään saattaa ryntäillä pahastikin ja ensimmäisinä päivinä tuntuisi, ettei siihen saa mitään kontaktia sen lymyillessä heinien alla. Kun marsu tutustuu omistajaansa ja se pääsee alku-ujostelustaan eroon, huomaa marsusta saaneensa pitkäikäisen lemmikin, sillä marsu voi elää jopa 8-10 vuotta.

Marsu kuuluu jyrsijöiden lahkoon. Niitä on ollut maan päällä jo 35–40 milj. vuotta. Marsu ja ihminen ystävystyivät n. 10 000 vuotta sitten. Marsun alkuperäistä kotiseutua on Keski- ja Etelä-Amerikka, josta luonnonvaraiset marsut ovat levinneet yli koko mantereen.

Luonnonvaraisen marsun muuttuminen kotieläimeksi tapahtui 9000–3000 eKr. Se on pitkä aika, mutta luontaisesti arasta eläimestä ei hetkessä tule kotieläintä. Eläimen luontaiset vaistot eivät näet pitkänkään ajan kuluessa häviä mihinkään, ja siksi marsu on perusluonteeltaan yhä edelleen melko arka. Se kuuluu saalistettaviin eläimiin, joten vihollisia sillä on enemmän kuin tarpeeksi. Luonnossa sen tulee olla valppaana koko ajan, jonka vuoksi lemmikkimarsullekin kaikki ylhäältä tuleva, tumma ja suurikokoinen on sellaista, jota tulee paeta.

Ei allergiaperheeseen

Marsut ovat hyvin sosiaalisia lemmikeitä. Ne ääntelevät paljon ja pitävät näin huolen siitä, että ne ovat vahvasti mukana perheen arkiaskareissa, ja silloinkin mieluiten toiminnan keskipisteenä. Jyrsijöistä se onkin lajeina sosiaalisimpia. Se osaa pitää melua itsestään ja ottaa kontaktia ihmiseen.

Marsu on mukava lemmikki, mutta valitettavasti allergiaperheeseen sekään ei sovi. Ei edes silloin, vaikka häkkiä pitäisi vain yhdessä huoneessa ja huoneen ovea kiinni mahdollisimman paljon. Eläinpöly leviää vaatteissa ja huoneilmassa, eikä siitä pääse hevillä eroon. Mikäli marsu otetaan allergiaperheeseen, on vaara, että lemmikki joutuu kiertolaiseksi allergian äityessä hengenvaaralliseksi! On syytä huomioida myös omistajan mahdollinen heinäallergia, joka niin ikään estää marsun hankkimisen perheeseen. Heinä on marsun perusravintoa, jota ei edes omistajan allergian vuoksi voi jättää marsun ruokavaliosta pois.

Marsut ovat laumaeläimiä, ja siksi niitä tulisikin hankkia aina mieluusti vähintään kaksi. Suositeltavaa olisi hankkia esimerkiksi kaksi naarasta samasta poikueesta. Urosparit tai aikuinen uros ja urospoikanen tulevat yleensä myös toimeen keskenään. Perheenlisäystä syntyy lähes poikkeuksetta kaksikolle, josta toinen on uros ja toinen naaras. Perheenlisäyksen estämiseksi uros tulee kastroida, sillä jatkuva poikastehtailu paitsi rasittaa naarasta, on ongelmallista myös omistajalle. Kaikille pienokaisille kun tulee joka kerta löytää hyvä ja rakastava koti ennen kuin poikasetkin ovat sukukypsiä. Marsujen luovutusikä on 5-6 viikkoa.

Tutustumista marsun ehdoilla

Kesyyntymisellä ei sukupuolieroja katsomalla voi sanoa olevan eroja. Marsuyksilöstä riippuu, kuinka nopeasti se kesyyntyy ja kuinka nopeasti se luottaa omistajaansa. Luottamuksen saaminen marsun ja omistajan välille voi viedä viikkoja. Kunhan lemmikki tottuu omistajansa ääneen ja hajuun, se unohtaa arkuutensa ja antaa silittää ja käsitellä itseään. Äkkinäisiä liikkeitä ja kovia ääniä tulee välttää. Eläinten kanssa ei koskaan saa käyttää väkivaltaa!

Marsu on helppo nostaa syliin ja pitää sylissä. Se nostetaan kuin koiranpentu: toisen käden sormien välistä tulevat etujalat kämmenosan tukiessa rintakehää. Toinen käsi tukee marsun takaruumista takapuolen alla. Marsu nostetaan kyynärtaipeeseen käsivarrelle tukevasti niin, ettei ole pelkoa sen putoamisesta. Siitä marsua on helppo kantaa ja rapsutella. Marsua ei saa pitää selällään, sillä sen on vaikea hengittää siinä asennossa.

Marsu on kasvissyöjä. Sen perusravintoa on kuiva heinä, jota tulisi raikkaan veden kera olla aina saatavilla. Hyvälaatuinen heinä tuoksuu ja on hiukan vihertävää. Vanha, kellertävä, mädäntynyt tai homeinen heinä on huonoa ja marsun terveydelle vaarallista.

Tuoreissa kasviksissa ja hedelmissä on runsaasti ravintoainetta ja C-vitamiinia. Marsu on ainut jyrsijä, joka ei pysty itse tuottamaan C-vitamiinia elimistössään. Tämän vuoksi omistajan tulee lisätä marsun ruokaan tai juomaveteen C-vitamiinia päivittäin. Se on marsulle elintärkeää ja ehkäisee sitä monilta sairauksilta. Helpointa on hankkia C-vitamiinia eläinkaupasta ja annostella sitä marsulle niin, että se saa päivittäin 10-30mg:n C-vitamiinilisän.

Keittiöstä tai puutarhasta marsulle maistuvat mm. omena, kurkku, meloni, porkkana, paprika, persilja, useimmat salaatit (vain pieninä määrinä, salaatti aiheuttaa marsulle helposti ripulia!), tomaatti, punajuuri, lanttu ja selleri. Mielikuvitusta saa käyttää kunhan muistaa, ettei marsun ruokavalio ole samanlainen kuin ihmisellä, eikä marsun tulisi saada suolaisia tai sokerisia ruokia. Se ei syö myöskään lihaa eikä mitään eläinperäisiä tuotteita, kuten maitoa tai munia. Kiellettyjä ovat myös peruna, sitrushedelmät ja sipulit.

Opeta marsusi säännöllisiin ruoka-aikoihin, joita noudatat. Helpointa on ruokkia marsu vaikkapa aamuin - illoin. Marsun normaalipaino pyörii kilon molemmin puolin. Jos marsu tuntuu lihovan, vähennä jyväsekoituksen tai pelletin määrää ja lisää sen liikuntaa. Marsulla, kuten ihmiselläkin, oikea ruokinta ja riittävä liikunta (=häkin ulkopuolella, valvotusti) kulkevat käsi kädessä.

Lisätietoja: www.marsuyhdistys.net

Gerbiili (meriones unguiculatus)

Teksti: Outi Nikula

Kaikkihan niitä ovat nähneet, mutta mikä on gerbiili?

Olet varmaan jossakin nähnyt gerbiilin; kaverilla, eläinkaupassa tai näyttelyssä. Gerbiili on jyrsijä, kotoisin alun perin Mongolian aavikoilta. Gerbiilejä tavataan luonnossa myös Afrikan aavikoilla, ja Aasian aroilla Lounais-Venäjältä Pohjois-Kiinaan.

Gerbiili painaa 75–120 grammaa, urokset ovat selkeästi suurempia kuin naaraat. Ruumis on noin 12 senttimetriä pitkä ja häntä 8-11 senttimetriä. Häntä on karvoituksen peittämä ja sen päässä on tupsu. Gerbiilin silmät ovat isot, sijoittuneina pään sivulle. Korvat ovat pienet ja pystyt. Takajalat ovat suuret ja voimakkaat; gerbiilit ovatkin taitavia hyppijöitä ja tarkkailevat ympäristöä takajaloilla seisten. Gerbiili myös hälyttää rummuttamalla takajaloillaan. Gerbiili käyttää kaivelussaan apuna takajalkojaan joilla potkii kaivetut purut pitkälle taakseen. Nykyään gerbiilejä löytyy monissa eri väreissä: yksivärisiä, tikattuja ja kuviollisia. Yksi oma suosikkivärini oli aikanaan DTW eli vaalea gerbiili jolla tumma häntä.

Gerbiileille paras asumus on terraario. Häkkiä en suosittele siksi kun gerbiili kuitenkin järsii kaltereita ja siltä yleensä lähtee nenästä nahka. Duna on myös hyvä vaihtoehto, tosin gerbiili hyppää luukkuun kiinni ja järsii sitä. Asumukseen laitetaan runsaasti kutterinpurua jota gerbiili mielellään kaivaa. Gerbiilit pitävät myös kuivasta heinästä jonka pilkkovat hyvin pian pieneksi silpuksi. Gerbiilit myös syövät jonkin verran heinää. Ruokakupiksi kannattaa valita syvähkö ja painava keraaminen kuppi. Oikein innostuttuaan gerbiili kaivaa niin paljon että kuppi peittyy puruun, ja se saattaa kaivaa myös kupin sisällä. Nukkuma- ja oleskelupaikoiksi sopivat saviset kukkaruukut ja keraamiset mökit. Mitään muovista asumukseen ei kannata laittaa eikä suositella laitettavaksi, gerbiili tekee niistä jyrsimällä selvää. Juomapulloksi valitaan mielellään lasinen pullo joka ripustetaan kattoverkkoon terraariossa ja dunassa pullolle on oma kolo josta pullon nokka näkyy. Muuten vaan virikkeeksi ja jyrsittäväksi kannattaa säästää kaikki wc- ja talouspaperirullat. Paksumpia pahvirullia saa myös ostaa postista ja niitä kannattaa kysellä kangaskaupoista. Gerbiili on lähes hajuton, ja asumus siivotaan sen koosta riippuen noin kahden viikon välein.

Gerbiili syö melkein mitä vain mutta suositeltavaa on antaa vaikka hyvälaatuista hamstereiden ruokasekoitusta. Gerbiileille on myös omia ruokasekoituksia. Hiirille tarkoitetut seokset ovat myös sopivia. Gerbiilit pitävät myös linnuille tarkoitetuista siementikuista. Hampaiden takia kannattaa tarjota myös kuivia koirankeksejä ja pestyjä lehtipuiden oksia. Gerbiili pitää erityisesti auringonkukan siemenistä ja pähkinöistä joita ei kuitenkaan kannata antaa liikaa. Osa gerbiileistä on herkkiä lihomaan, ja osa pysyy sutjakkana koko ajan. Hedelmiä, esim. omenaa kannattaa tarjota, samoin porkkanaa. Kurpitsan siemeniä kannattaa tarjota usein, niissä on paljon kalkkia. Jyrsijöille tarkoitettua juomaveteen lisättävää vitamiinia laitetaan juomapulloon kerran viikossa ja häkkiin ripustetaan myös suola- ja kalkkikivi.

Gerbiili pitää hiekkakylvyistä, ja sitä varten kannattaa hommata isompi, vähän laakea ruokakuppi, vaikka koirille tai kissoille tarkoitettu. Kylpyhiekaksi käy chinchillan kylpyhiekka. Kylpyjä voi tarjota gerbiilille vaikka joka toinen päivä. Jos käyt gerbiilisi kanssa näyttelyssä älä kylvetä sitä edellisenä päivänä, turkkiin saattaa jäädä hiekkaa.

Gerbiilit eivät viihdy yksin, eikä niitä saa pitää yksin. Parasta on hommata sisaruspoikaset samaa sukupuolta. Jos toinen gerbiili jostain syystä kuolee jäljelle jäänyt voi hyväksyä kaveriksi samaa sukupuolta olevan pennun. Gerbiiliä ostaessasi ole tarkkana että saat varmasti samaa sukupuolta olevat eläimet muuten naaras saa pentuja.

Gerbiiliä käsitellessä muista että sillä ei ole käsitystä siitä, että se on korkealla joten se voi hypätä alas ja loukata itsensä.

Lisätietoja: www.gerbiiliyhdistys.fi

Kesyrotta (rattus norvegicus)

Teksti: Maria Myllymäki

Kesyrotta polveutuu isorotasta ( Rattus norvegicus ), joka tuli Eurooppaan Aasiasta 1700-luvulla. Mustarotta ( Rattus rattus ) tosin levisi Aasiasta Eurooppaan jo ennen keskiaikaa. Isorottaa pyydystettiin 1800-luvun Englannissa ja Ranskassa koirakilpailuja varten joissa koirien oli tarkoitus tappaa annetussa ajassa mahdollisimman paljon rottia. Kilpailuihin rottia pyydystettäessä alettiin kiinnittää huomiota erikoisiin värimuunnoksiin ja koiran kitaan joutumisen sijasta näitä rottia alettiin pitää häkeissä joissa ne saivat lisääntyä keskenään. Tästä alkoi rotan jalostus.
Valikoivan jalostuksen tuloksena rotta vähitellen sopeutui elämään vankeudessa.
1800-luvun puolivälissä alettiin käyttää kesyjä rottia apuna tieteellisissä tutkimuksissa ja jotkut tutkijat sekä yksityiset henkilöt veivät rottia koteihinsa ja näin rotta yleistyi lemmikkinä.

Edelleenkin monilla ihmisillä on ennakkoluuloja kesyrottaa kohtaan, mikä on harmi sillä se on mukava, seurallinen, siisti ja älykäs lemmikki. Ehkä ihan perheen pienimmille sitä ei kuitenkaan kannata hankkia.

Kesyrotasta löytyy Suomessa 2 turkkimuunnosta, sileäkarvainen ja kiharakarvainen eli rex, tosin muualla maailmalla on mm. pitkäkarvaisiakin joten eiköhän niitä kohta nähdä Suomessakin. Väri-ja kuviomuunnoksia on useita.

Kesyrotan kanssa voi harrastaa esim. näyttelyitä ja rotta-agilityä.

Sukupuolten välillä on joitakin eroja, naaras on hieman pienempi ja sirompi kuin uros ja usein hieman vilkkaampi. Uros on yleensä hieman rauhallisempi ja "lötkömpi", mutta viettämällä aikaa rottiesi kanssa molemmista sukupuolista tulee aivan mahtavia lemmikkejä. Kesyrotan paino vaihtelee n. 300g-700g:n välillä, mutta melkein 1 kg:n painoinen uroksen mötkälekään ei ole harvinaisuus.

Rotille kannattaa hankkia mahdollisimman iso ja turvallinen häkki, esim. pienehköllä pinnavälillä varustettu lintuhäkki. Juomapullo ja 2 ruokakuppia ( toinen tuoreruoalle ja toinen kuivaruoalle ) kuuluvat myös hankittaviin varusteisiin. Pidäthän rottasi tyytyväisenä hankkimalla niille erilaisia virikkeitä häkkiin kuten kiipeilytasoja, riippumattoja, puhtaita, myrkyttömiä puiden oksia, pahvirullia, kananmunakennoja ym.ym. Vain mielikuvitus on näiden vesselien kanssa rajana kun vaan virikkeet ovat turvallisia eli maalaisjärjen käyttö on suositeltavaa.
Häkin sisustus on täydellinen kun rotalla on kaverina ainakin toinen samaa sukupuolta oleva kaveri nautiskelemassa elämästä. Myös urokset tulevat normaalisti toimeen keskenään. Kaksin aina kaunihimpi.
Rottaa kannattaa myös päästää vapaaksi huoneeseen jos siihen vain on mahdollisuus. Sähköjohdot ja muut vaaralliset laitteet sekä kolot pitää suojata ettei rotta satuta itseään, saa sähköiskua tai jää jumiin. Pidä myös ikkunat ja ovet kiinni sillä rotta on vikkelä tapaus joka karkaa pienehköstäkin raosta.

Kesyrotta on kaikkiruokainen, mutta mitään liian suolaista, mausteista, makeaa tai rasvaista ei kannata antaa, ei myöskään sitrushedelmiä. Muuten perusruokana käy hyvälaatuinen rotan ruokasekoitus ( myös hamsterien ja gerbiilien ruoat käyvät ), jota kannattaa täydentää kissan tai koiran raksuilla kerran tai pari viikossa. Joka päivä on suositeltavaa antaa myös tuoreruokaa esim. vihanneksia, juureksia, hedelmiä ( ei sitrus ), vauvojen pilttejä, keitettyä makaronia ja riisiä, puuroja, joskus kananmunaa, raakaa jauhelihaa ym. Monipuolista ja terveellistä. Kuivaa leipää tai näkkileipää kannattaa antaa usein sillä sitä jyrsiessä rotan hampaat kuluvat luonnollisesti. Pidä aina raikasta vettä rottiesi saatavilla.

Jos poikasia rotallensa haluaa kannattaa varmistaa että suunnitellut isä- ja emorotta ovat ehdottoman terveitä eikä niillä ole minkäänlaista luonne tai rakennevikaa joka voisi periytyä rottavauvoille. Kannattaa myös tutustua rotumääritelmiin sekä värien periytymiseen jotta tulos olisi ainakin lähellä toivottua. Rottia ei myöskään kannata lisäännyttää vain huvin vuoksi, sillä poikasia syntyy yleensä 8-14 kpl, jopa 20, ja kaikille täytyy löytyä hyvät kodit.
Sopiva ikä hankkia naaraalla poikasia on 5-12 kk, yli vuoden ikäisellä naaraalla poikasia ei kannata teettää. Kesyrotan kiima on n. 5 päivän välein, poikasia se kantaa 21-23 päivää. Poikaset syntyvät kaljuina, kuuroina ja sokeina ja ovat täysin riippuvaisia emostaan. Poikaset vieroitetaan emostaan 4 viikon iässä jolloin myös eri sukupuolet erotetaan toisistaan. Uuteen kotiin lapsukaiset ovat valmiita lähtemään 5-6 viikon iässä.

Kesyrotan yleisimmät sairaudet ovat kasvaimet ja mykoplasman aiheuttamat hengityselin tulehdukset. Myöskään ulkoloiset eivät ole erityisen harvinaisia. Oikealla ruokavaliolla ja häkkihygienialla vältät rotan monilta sairauksilta ja harmeilta. Mikäli huomaat eläimesi olevan jollakin tavalla kipeä, se käyttäytyy poikkeavasti, ei syö tai raapii itseään normaalia enemmän, älä jää ihmettelemään vaan ota välittömästi yhteys eläinlääkäriin. Normaalisti kesyrotta elää 1,5-3 vuotta.

Lisää tietoa rotista löytyy mm. Suomen kesyrottayhdistys ry:n sivuilta.

Hiiri (mus musculus)

Teksti: Maria Myllymäki

Lemmikkinä pidettävät hiiret polveutuvat kotihiirestä. Hiirellä on pitkä historia ihmisten kanssa, jo muinaiset egyptiläiset pitivät hiiriä uskoen niillä olevan yliluonnollisia voimia. 1800-luvulla värikkäät hiiret alkoivat löytää tietään Eurooppaan Kiinasta ja Japanista jossa niitä oli kasvatettu jo jonkin aikaa. Ensimmäinen hiiriyhdistys, The British National Mouse Club perustettiin Englannissa v.1895. Samana vuonna pidettiin myös ensimmäinen hiirinäyttely.

Hiiri painaa 20g-60g, vaihdellen ns. tavallisesta pet-hiirestä englantilaistyyppiseen show-hiireen. Turkki-ja värimuunnoksia on useita.

Naaraat ja urokset eroavat toisistaan lähinnä laumakäyttäytymisellään, naaras viihtyy pienessä laumassa, uros ei välttämättä siedä toista urosta samassa häkissä. Tosin poikkeuksiakin on. Uroksen virtsa myös tuoksahtaa voimakkaammalle.

Hiirille kannattaa hankkia mahdollisimman iso häkki, myös vanha terraario tai akvaario verkkokannella käyvät. Juomapullo ja 2 ruokakuppia kuuluvat hankittaviin varusteisiin. Pohjamateriaalina hyvälaatuinen puru on parasta, sitä kannattaa pitää reilu kerros sillä monet hiiret pitävät purujen penkomisesta. Virikkeiksi käyvät erilaiset pahviputket, pahviset esim. kananmunakennot ym.
Puhtaita ja myrkyttömiä puun oksia kannattaa myös hyödyntää. Juoksupyörää ei ehkä kannata hiirelle laittaa jollei se ole riittäävän iso ettei hiirulainen joudu juoksemaan selkä mutkalla ja häntä taivu selän yli. Umpinainen, vain toiselta puolen avonainen juoksupyörä on se paras vaihtoehto jos hiirelle on pakko juoksupyörä hankkia. Hiiri teloo häntänsä helposti pinnojen väliin.

Ruokinta on hyvin samankaltaista kuin kesyrotan ruokinta, eli hyvälaatuista hiiren tai rotan kuivaruokaa ( jota saisi olla jatkuvasti kupissa ), silloin tällöin kissan tai koiran nappuloita. Tuoreruokaa voi antaa joka päivä, esim. vihanneksia, juureksia, hedelmiä ( ei sitrus ), puuroja, pilttejä, keitettyä makaronia ja riisiä, joskus kermaviiliä tms, keitettyä kananmunaa. Ei kuitenkaan mitään liian rasvaista, suolaista, mausteista tai makeaa.

Hiirellä ei kannata huvikseen teettää poikasia teettää, lapsukaisia kun syntyy kerralla 4-14, jopa enemmän ja kaikki tarvitsevat hyvän kodin. Tutustu myös rotu- ja värimääritelmiin. Naaraan ja uroksen on myös oltava ehdottoman terveitä eikä niillä saisi olla mitään periytyviä vikoja kuten häntäknikkiä.
Sopiva ikä naaraan ensimmäiselle astuttamiselle on 3-5 kk, riippuen naaraan koosta ja kypsyydestä. Yli vuoden ikäisellä naaraalla ei poikasia kannata teettää. Hiirellä on kiima 4-5 päivän välein, poikasia naaras kantaa 19-21 päivää. syntyessään hiirivauvat ovat kaljuja, kuuroja ja sokeita sekä täysin riippuvaisia emostaan. Urokset vieroitetaan emostaan ja sisaruksistaan 3,5 viikkoisina, naaraat voi vieroittaa 4 viikon iässä. Uuteen hyvään kotiin pikkuhiiret ovat valmiita lähtemään 5 viikkoisina.

Sairauksista yleisimmät ovat kasvaimet ja mykoplasman aiheuttamat hengityselin tulehdukset. Joskus myös ulkoloisia saattaa esiintyä.
Mikäli hiiresi on sairas, ota yhteys eläinlääkäriin välittömästi.

Lisää tietoa löytyy mm. Suomen näyttely-ja lemmikkihiiriyhdistys ry:n nettisivuilta. Tietoa myös okahiirista, seeprahiiristä ja nataleista.